Huittisissa asuva eläkeläinen Eeva Kaplas on viime syyskuun jälkeen ajanut jo 110 siirtoautoa eri puolelle Suomea.
Yksi ihminen kuoli ja 29 loukkaantui, kun autoilija ajoi Pride-tapahtuman väkijoukkoon Berliinissä. Saksan sisäministerin ...
Amanda Kotajan tähtäimessä oli maailmanennätys. Olosuhteet eivät antaneet siihen mahdollisuutta, ja hän myönsi alussa myös ...
Euroopan mahtivallat olivat jakamassa 1900-luvulla Israelin maaperää vieraalle väelle sivuuttaen alueen kolmetuhatvuotisen ...
Yleisurheilu-uransa terveysmurheisiin vuonna 2024 päättänyt Lappalainen tekee nyt uutta urheilu-uraa pyöräilijänä. On hän ...
Saksan sisäministeri Alexander Dobrindtin mukaan hyökkäyksen Berliinissä järjestettyyn pride-tapahtumaan epäillään ...
”Tuo on maailman helpoin väite. Ihan samalla lailla voi miettiä pikaluistelijoita ja Suomen naishiihtäjiä – he kokevat tämän ...
Avoimet pihat ja pihakirppikset -tapahtuma on ollut jo vuosien ajan yksi Rauman Pitsiviikon suosituimmista kohteista. Tänä ...
Kirjoittajien mielestä demokratian toimivuuden kannalta on tärkeää, että yhteiskunnassa vallitsee laaja sananvapaus.
Lauri Heinosen tunteetkin nousivat pintaan, kun hän sai vihdoin onnistumisia. Varsinkin James Deanen lyöminen ja yleisön ...
Auto selvisi pienillä naarmuilla ja sen kuljettaja säästyi vammoitta, mutta moottoripyörä vaurioitui ajokelvottomaksi.
Murmelitutkimus ei valitettavasti ole erityisen seksikäs tieteenala, kun niukkaa julkista rahoitusta jaetaan. Silti ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results